Jo on hiljainen tuo tyttö. Ei sen itkua kuule tuskin milloinkaan, sanoivat Viijasta noin parin, kolmen vuoden vanhana. Hän saattoikin viettää päivänsä hyvin vähillä huolehtimisilla, kun vain tiesi, että äiti on kotona ja toi pari kertaa rupeamalla voileivän tytön käteen. Sitten ei ollut taas väliajoilla kiirettä.